Erämaan morsian
Romanssi
Taivas oli musta
ja tähdet kadoksissa, kun Johannes teki lähtöä kylille. Hän
seisoi kotimökin portaalla ja mietti, lauhtuisiko pakkanen päivän
mittaan. Nyt se kävi heti päälle ja puristi ihoa jäisestä
teräksestä tehdyin pihdein. Metsä häämötti vaiteliaana ja aivan
liian lähellä.
Oli jouluaaton
aamu. Kaikki syrjätalojenkin nuoret ajaisivat kirkolle ryyppäämään
ja pitämään säntillisempiä eläjiä kauhun vallassa. Se oli
ollut täällä näiden pimeänajan pyhien tapana niin kauan kuin
kukaan muisti. Nyt kirkkoa mestaroi uusi pappi, jolla sanottiin
olevan tulta silmissään ja vakaana aikomuksena kitkeä viimeisetkin
pakanalliset tottumukset seudulta. Kylän nuorukaiset olivat
päättäneet näyttää sille tänä jouluna, miten väärään
paikkaan se oli tullut.
Mutta Johannes ei
ollut menossa kirkolle sellaisilla asioilla. Hän ajatteli hakea
sieltä itselleen morsiamen.
Hän sytytti
kynttilän lyhtyyn ja kompuroi tallille omia eilisiltaisia jälkiään.
Roima oli hereillä, se näytti odottaneen häntä. Hän kävelytti
sen ulos ja ryhtyi taistelemaan rekeä pihalle ja hevosta sen eteen.
Mökki oli pieni, mutta häämötti uhkaavana hänen takanaan. Hän
halusi jättää sen mahdollisimman nopeasti taakseen. Isä jäisi
nyt ilman hevosta ja rekeä, mutta Johannes ei uskonut sen kaipaavan
niitä näiden pyhien aikana. Hän oli jättänyt sen makuuoljille
omaan oksennukseensa illalla. Se oli juonut pullon itse polttamaansa
viinaa, maannut mitään tajuamattomana tuvan nurkassa, näyttänyt
punaiselta, turvonneelta ja vanhalta. Johannes toivoi, että se
kuolisi hänen poissaollessaan. Mökki ei ollut tuottanut onnea
yhdellekään asukkaalleen, ja oikeastaan se olisi pitänyt polttaa
nyt heti.
Hän sai
istuuduttua rekeen, ja ilman eri käskyä Roima lähti hölkyttämään
mäkeä alas. Talo oli metsäisen vaaran rinteessä ja kaukana
kaikesta – Johanneksen mielestä liian kaukana, isän mielestä ei
tarpeeksi. Touhutessa kylmyyden oli hetkeksi unohtanut, nyt se
kiristi taas otettaan susiturkin läpikin. Lyhty ei pitkälle
valaissut. Oikeastaan musertava pimeys kaikkialla ympärillä, koko
maailmassa, tuntui vain raskaammalta, kun vähäpätöinen valo
taisteli voimattomasti häilähdellen sitä vastaan.
